Geologia

Geology Careers with SRK

Geologimme työskentelevät monessa eri roolissa:

Tutkimusgeologit hyödyntävät työssään edistyksellistä teknologiaa ja innovatiivisia ratkaisuja monella erikoisalalla kuten kaukokartoituksessa, geofysiikassa, rakennegeologiassa, geologisessa mallintamisessa sekä geokemiassa. Tässä lähestymistavassa tuloksia voidaan soveltaa resurssien ja varantojen arviointiin sekä kaivoksen suunnitteluun nopealla ja helpolla tavalla. Tutkimusgeologimme erikoistuvat laadukkaiden etsintäohjelmien arviointiin, suunnitteluun ja toteuttamiseen ja laativat lakisääteisiä teknisiä raportteja rahoittajien käyttöön. He neuvovat asiakkaitamme geologiaan liittyvissä asioissa ennen rahoituspäätösten tekemistä muun muassa taloudellisissa ja hankearvioissa. Lisäksi tutkimusgeologimme tekevät porausohjelmien tarkastuksia ja antavat tukea tutkimushankkeiden suunnitteluun.

Rakennegeologit tekevät perusteellisia rakenneanalyysejä. Näihin kuuluvat kaukokartoitusdatan pitkälle viedyt tulkinnat ja alueellisten sekä esiintymäkohtaiset rakenteelliset arvioinnit, joissa määritellään malmin levinneisyys, geotekniset kohdealueet sekä hydrogeologiset polut. Monessa maaperässä keskiössä on malmisuonien etsintä syvemmältä. Tämä edellyttää luotettavaa kolmiulotteista ymmärrystä rakenteiden geometriasta ja ohjaa 3D-mallintamisen ja visualisoinnin tekniikoiden kehittämistä ja visualisointia. Rakennegeologimme käyttävät esimerkiksi GOCAD-, GeoModeller ja Leapfrog -ohjelmistoja kenttätyön rakenneanalyyseissä varmistaakseen, että mineralisaation tavoitteet on määritelty usean etsintä- ja kaivostoiminnan parametrin mukaisesti. He keskittyvät työssään luomaan mahdollisimman paljon arvoa hankkeen kannalta.

Varantoihin erikoistuneet geologit tekevät arviointeja kaivos- ja etsintähankkeiden mineraalivarannoista hyödyntämällä geologiaan liittyvää kokemustaan, innovaatioita ja teknologiaa alan hyväksyttyjen suositusten mukaisesti. Mineralisaation spatiaalinen levinneisyys mallinnetaan numeerisesti vahvistettujen tietoaineistojen avulla sekä usein yhteistyössä rakennegeologien ja kaivosinsinöörien kanssa. Varantojen arviointi pohjautuu ymmärrykseen mineralisaatioon vaikuttavista kontrolleista, näiden tietojen soveltamiseen spatiaaliseen geostatistiikkaan sekä oikeiden arviointimetodologioiden ja parametrien valikointiin luotettavan pitoisuus- ja kokonaispainon arvioinnin takaamiseksi. Varannot ilmoitetaan kansainvälisesti hyväksyttyjen raportointisääntöjen mukaisesti.

Yllä mainitut palvelut edellyttävät erityisasiantuntijuutta. Usein konsultit erikoistuvat tiettyyn osa-alueeseen kokemuksen ja asiantuntijuuden karttuessa. Koska konsultointi itsessään – eli neuvonanto – vaatii tietynlaista osaamista, etsimme hakijoita, jotka ovat työskennelleet erilaisten raaka-aineiden ja maaperien parissa.

 

Jos haluat liittyä joukkoomme, jätä hakemuksesi sähköisesti ilmoituksessa annettujen ohjeiden mukaisesti.

Tutki uramahdollisuuksia

Etsi kaikki avoimet työpaikkamme.